Ilmalämpöpumppu: Säästä sähkössä

Ilmalämpöpumput ovat olleet kansan syvien rivien huulilla jo pitkään, mutta mitä ne oikeastaan ovat? Kirjoitimme kattavan artikkelin ilmalämpöpumppuihin, joten mikäli aihe kiinnostaa, otetaan siitä artikkelissamme yhdessä selvää! Yksinkertaisesti kyseessä on siis lämmönsiirtojärjestelmä, jonka sisä- ja ulkoyksilöt siirtävät ilmaa ulkoilman ja sisäilman välillä.

Parhaimmillaan ilmalämpöpumppu voi olla todella tehokas ja ennen kaikkea rahaa säästävä tekijä kotitaloudessa. Huonoimmillaan se ei kuitenkaan ole parhaimmillaan esimerkiksi todella kovassa pakkasessa, joten sitä ei kannata hankkia, mikäli asut 30 asteen pakkasessa ympäri vuoden. Pumppu toimiikin parhaiten juurikin lisälämmitysjärjestelmänä esimerkiksi sähkölämmityksen kaverina, jossa sen hyödyt tulevat erinomaisesti esiin.

Miksi ilmalämpöpumppu on hyvä hankinta?

Miksi ilmalämpöpumppu sitten oikeastaan on niinkin hyvä hankinta? Luonnollisesti, kuten missä tahansa muussakin kulutustuotteessa niiden hintahaitari on todella iso. Markkinoilla on niin halpoja ilmalämpöpumppuja kuin pumppuja, jotka menevät hintahaitarissa useisiin tuhansiin euroihin. Ilmalämpöpumppu on hyvä hankinta eritoten siksi, että sen hyötysuhde lämmöntuotossa on todella hyvä. Pumppu kykenee tuottamaan lämpöä myös kylmemmillä ilmoilla, mikä tekee siitä erinomaisen vaihtoehdon esimerkiksi öljylämmitykseen verrattuna, sillä öljyn kulutus on huomattavasti suurempaa juuri talviaikoina, jolloin ilma on kylmempää. Toisaalta ilmalämpöpumppu tarvitsee käytännössä aina rinnalleen myös toisen lämmitysjärjestelmän.

Ilmalämpöpumpun puhdistusominaisuudet ovat varsinkin kalliimmissa malleissa aivan loistavia. Niiden huoltotarve on pienempi, sillä niiden suodattimet puhdistuvat erilliseen säiliöön, eikä suodattimia tarvitse erikseen lähteä pesemään aina käytön jälkeen. Näin säästyy todella paljon aikaa ja vaivaa myös itse loppukäyttäjältä. Nykyään erittäin aliarvostettu asia on ilman laatu. Ilmalämpöpumppu myös puhdistaa ilmaa. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että pumppu osaa ohjata niin sanotun likaisen huoneilman pois sieltä, missä ihmiset ovat sinne missä ihmisiä ei ole. Laadukas ilmalämpöpumppu säätelee myös ilman kuivuutta. Hyvä sisäilma on sopivan kuiva, mutta ei kuitenkaan liian kuiva.

Ilmalämpöpumppu lämmitykseen

Ilmalämpöpumppu on loistava laite lämmittämään tehokkaasti kylmän talon keskellä kylmintä talvea. Jotakin kuluttajan tulee kuitenkin ottaa huomioon ennen hankintaa. Tärkein termi kuluttajan kannalta on niin sanottu lämpökerroin. Tämä tarkoittaa sitä, kuinka paljon pumppu käytännössä tuottaa lämpöä suhteessa sähköenergiaan jota se käyttää. Teoriassa mitä suurempi lämpökerroin pumpussa on, sitä tehokkaampi se myös on. Niin sanottu lämmitysteho tarkoittaa pumpun tehoa kilowattitunteina. Tämä muuttuu ulkolämpötilan mukaan luonnollisesti siten, että mitä kylmempää ulkona on, sen pienempi lämmitysteho oikeasti on.

Lämmitykseen vaadittava teho riippuu luonnollisesti talon energialuokasta, sillä heikompi energialuokkaiseen taloon myös vaaditaan enemmän tehoa lämmittämään koko rakennus. Siihen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi ilmanvaihto, ikkunoiden koko sekä niiden tiiviys. Niin sanottu EER kertoo jäähdytyksen hyötysuhteen tietyssä ulkolämpötilassa. Tämä on tärkeä luku viestimään juurikin sitä, kuinka hyvin pumppu potentiaalisesti saattaisi toimia.

Viilentävä ilmalämpöpumppu ilmastoinniksi

Ilmalämpöpumppu ei sovellu paitsi lämmitykseen, vaan se soveltuu myös erinomaisesti kesähelteille ilmastointiin. Tämä lisää laitteen tuottamaa hyötyä todella suuresti. Käytännössä jäähdytykseen kuluvan sähkön määrä on paljon pienempi, sillä pumppu toimii kesäaikaan pienemmällä teholla sisä- ja ulkoilman välisen eron ollessa suhteessa varsin pieni. Parhaimmillaan pumppu on kuitenkin juuri silloin, kun sitä käytetään myös talviaikaan tuottamaan hyötyä asunnon lämmitykseen myös talvella.

Ilmalämpöpumpun asennus

Miten ilmalämpöpumppu sitten oikein asennetaan oikein? Lähes aina pumpun asentaa koulutettu ammattilainen, sillä pumpun asennukseen tarvitaan asianmukaiset luvat. Pumppu kannattaakin aina tilata yritykseltä, joka myös asentaa sekä huoltaa sen, jolloin kuluttaja säästää selkeätä rahaa eikä joudu ikävään välikäteen siinä tilanteessa, että pumppuun tulisi jotakin vikaa.

Itse asentamisessa on luonnollisesti useita eri vaiheita, joista tärkein on pumpun asentaminen siten, että sisä- ja ulkoyksiköt ovat paikallaan. Tämän jälkeen putket, kourut sekä vesiletku täytyy vetää paikalleen. Mahdolliset läpiviennit sekä sähkötyöt ovat myös olennainen osa ilmalämpöpumpun asennusta. Monet tekijät, kuten mahdolliset poraukset ja siivoukset ovat kuitenkin täysin kohteesta riippuvaisia tekijöitä, ja näistä tuleekin aina neuvotella asentajan kanssa erikseen. Tällöin kuluttaja välttyy ikäviltä yllätyksiltä ja hintakin tulee etukäteen selvitettyä. Yleisin lisäkustannus ilmalämpöpumpun ollessa kyseessä onkin juuri timanttiporaus, mutta tämä ei ole välttämättömyys joka kohteessa.

Ilmalämpöpumppu hinta asennettuna

Yleensä asennus maksaa hieman kohteesta riippuen noin puolet koko laitteen kustannuksista. Tämä riippuu tietysti myös pumpun hinnasta, mutta se toimii karkeana nyrkkisääntönä. Tämä riippuu esimerkiksi siitä, kuinka paljon asennustarvikkeet maksavat ja millainen asennettava kohde on. Mahdolliset sähkötyöt saattavat sisältyä kokonaishintaan, mutta yleensä ne on lisättävä erikseen työn sekä pumpun hinnan päälle. Kuluttajan kannattaakin aina pyytää laadukas kartoitus, jolloin myös hinta-arvio on ajantasainen, eikä tule ostettua niin sanottua sikaa säkissä.

Ilmalämpöpumppuja tarjoavat merkit

Ilmalämpöpumppuja tarjoavia toimijoita on todella paljon, mutta niistä merkittävimpiä ovat esimerkiksi Mitsubishi, Hitachi, Toshiba, Panasonic sekä Innova. Nämä eroavat monin eri tavoin toisistaan, ja valveutunut kuluttaja ottaakin tarkasti selvää pumppujen eroista ennen lopullista ostopäätöstä. Löydät alta muutaman esimerkin laadukkaista ilmalämpöpumpuista, joita löytyy usealta eri valmistajalta.

Mitsubushi ilmalämpöpumppu on tunnettu varmasta tekniikasta sekä erilaisista innovaatioistaan esimerkiksi lämmityksen ja tehon suhteen. Sisäilma lämpiää tehokkaasti ja ilma tuntuu tasaiselta huoneen joka kulmassa. Mitsubushi onkin tunnettu nimenomaan siitä, että brändi on keskittynyt parantamaan energiatehokkuutta sekä mukavuutta omilla ratkaisuillaan, joka ovat näkyvissä firman lämpöpumpuissa.

Panasonic ilmalämpöpumppu on myös erittäin laadukas vaihtoehto. Heidän LZ-sarjansa on suunniteltu matalan katon tiloihin. Mitsubishin tapaan valmistaja on keskittynyt takaamaan optimaalisen hyötysuhteen, jolloin energiaa ei mene harakoille, vaan se pysyy juuri halutussa kohteessa, jolloin pumpusta saatava hyöty on luonnollisesti kuluttajalle maksimaalinen.

UKK: Ilmalämpöpumppu

Listasimme alle usein kysyttyjä kysymyksiä ilmalämpöpumpuista sekä niiden toiminnasta. Nämä kannattaakin lukea tarkkaan, jos jokin asia pumpun hankinnassa vielä askarruttaa, sillä luvassa on rutkasti tärkeää infoa.

Paljon pumpun avulla voi käytännössä säästää?
Tarkkoja säästömääriä on erittäin vaikea laskea tai luvata, sillä tämä riippuu todella monesta eri tekijästä, mutta parhaimmillaan, mikäli talon sähkönkulutus on lämmityksen suhteen korkea varsinkin talviaikaan, voi säästö olla jopa useita tuhansia kilowattitunteja.

Kannattaako pumppu ja asennus ostaa erikseen?
Pumppu ja sen asennus kannattaa aina ostaa samalta toimijalta. Tällöin kuluttaja paitsi säästää rahaa, ei joudu ikävään tilanteeseen, mikäli esimerkiksi pumppu hajoaa tai siinä tulee muita takuunalaisia vikoja. Myyjä ja asentaja on silloin sama taho, mikä helpottaa asiointia todella paljon.

Mitkä asiat vaikuttavat mahdollisiin säästöihin?
Mahdollisiin säästöihin vaikuttaa moni asia, mutta niistä merkittävin on ilman muuta valitun pumpun energiatehokkuus. Tämän lisäksi on tärkeä tietää, milloin pumppua käyttää. Onko pumppu käytännössä vain kesällä vai myös talvella? Tärkeää on myös tietää käyttölämpötila, eli ympäristö, jossa pumppua aiotaan käyttää.

Miten valita oikea pumppu?
Erilaisia pumppuja on todella paljon, joten suosittelemme konsultoimaan useita alan ammattilaisia, sekä lukemaan esimerkiksi internetistä kattavasti tietoa lämpöpumpuista. Tällöin löydät juuri omaan kotiisi parhaiten soveltuvan pumpun.

Miten sijoittaa ilmalämpöpumppu?
Pumppu tulisi sijoittaa siten, että ilma kiertää vapaasti varautuen mahdollisiin äänihaittoihin. Ulkoyksikön ilmankierto tulee olla vapaata eikä sen toimintaa saa estää.

Vieritä ylös